26.1.2023. Tämä sivusto ja sen matkakertomusten tekeminen on vielä tekeillä. Sivustoa ei ole virallisesti vielä julkaistu. Koitetaan saada tekstit vuoden 2023 aikana valmiiksi. Tarinaa tulee vielä lisää ja vähän kattavammat kuvaukset sukelluskohteista.
Tämä matkakertomus on jo kertaalleen kirjoitettu vuonna 2001. Mutta salaman rikkoman NAS verkkoaseman, jossa oli kahdella kovalevyllä peilaava RAD1 järjestelmä, pystytys oli käytännössä mahdotonta (samaa elektroniikaa ei enää saanut ja QNAP:in RAID1 ei nouse ylös ilman sitä) ja parin kovalevyn crashin, jossa oli backup:it, ne kirjoitukset ovat bittien taivaassa. Tästä syystä nämä pitää nyt kirjoittaa uudestaan.
Kaikki tämän Teneriffa-sivun kuvat on otettu kertakäyttökameralla filmille, josta ne on skannattu halvalla asiakirjaskannerilla.

Kontulan sukelluskeskuksen pitäjä vaihtoi maata vähän lämpimämpään
Vielä 1990-luvun lopussa Kotulan ostoskeskuksessa toimi sukelluskeskus (nimeä en enään muista yli 20 vuoden jälkeen). Sukelluskeskuksen pitäjä laittoi pillit pusiin (ei niin kovin harvinaista Suomessa) ja muutti Kanariansaarille Teneriffaan, jossa avasi sukelluskeskuksen. Sukelluskeskuksen nimi oli El Burgado ja se sijaitsi Las Galletas nimisessä kylässä, joka on lähes eteläsin osa Teneriffan saarta. Sukellusseuramme yksi aktiiveista alkoikin järjestämään sukellusreissua Teneriffalle.

Pakkaaminen, mitä mukaan
Pakkasin tälle reissulle kaikki omat sukellusvarusteet paitsi märkäpuku (en omistanut), paineilmapullo ja painovyön painot, koska näitä painavia varusteita ei kannata lennolle ylipainomaksujen takia ottaa. Kaikki tämä mitä otin reissulle mukaan mahtui Finnairin lomalennon painorahoihin, kunhan maksoi sukellsuvarusteista silloisen kiinteä lisämaksun. Taisi olla joitakin kymppejä.

Sukletaminen Atlantilla
Yleisesti näkyvyydet kymmeniä metrejä (20-30 m) ellei toisin mainita. Vulkaninen pohja. Ei värikkäitä koralleja. Värikkäitä kaloja kyllä.
19.11.2001. Sukelluskohde El Faro
Sukeltamaan klo 9:50. Kaloja, värejä, hienoja kallioita ja jyrkänteitä.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 19,5 metriä
- Keskisyvyys 12,8 m
- Sukellusaika 39 min
- Alttiina 36 min
- Veden lämpö 22 astetta
- Ilma 26 astetta
- Lähtöpaine 180 bar (12/200 pullo), lopussa 50 bar
- Ilmankulutus 17,5 l/min.
19.11.2001. Sukelluskohde Yellow Mountain
Sukeltamaan 3:15 tunnin pinta-ajan jälkeen klo 13:30. Makea kanjoni. Paljon kaloja.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 25,3 metriä
- Keskisyvyys 14,9 m
- Sukellusaika 46 min
- Alttiina 41 min
- Veden lämpö 23 astetta
- Ilma 26 astetta
- Lähtöpaine 200 bar (12/200 pullo), lopussa 50 bar.
- Ilmankulutus 14,6 l/min.
20.11.2001. Sukelluskohde Pal Mar Cave
Sukeltamaan klo 9:55. Luola ja isoja mureenoja.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 28,9 metriä
- Keskisyvyys 22 m
- Sukellusaika 35 min
- Alttiina 27 min
- Veden lämpö 22 astetta
- Ilma 25 astetta
- Lähtöpaine 200 bar (12/200 pullo), lopussa 15 bar
- Ilmankulutus 18,8 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N28° 01,718′
W16° 42,801′
Iltapäivästä tuuli nousi niin kovaksi, ettei merelle voinut lähteä sukeltamaan.
21.11.2001. Sukelluskohde Coral negro ja hylky Condesito
Sukeltamaan klo 9:20. Sain tälle sukellukselle vähänisomman pullon, kun tarkoitus oli mennä vähän syvemälle katsomaan mustaa korollia. No, siellähän sitä viidessäkympissä oli. Sen jälkeen noustiin vähän matalammalle jossa oli Condesito niminen 44 metriä pitkä teräksinen hylky. Condesito on rahtilaiva, joka upposi 27. syyskuuta 1973 kuljettaessaan sementtiä Los Cristianosin rakentamista varten. Vetoisuus 400 brt, laivan konehuoneessa oli 375 hv:n kolminkertainen (=tripeli) höyrymoottori josta tehoja tuli 375 hv jotka työnsivät laivaa 9 solmun nopeudella. Laiva uppposi myrskyn aikana tulleisiin moottoriongelmiin. Vuonna 2001 hylky oli vielä ehjä ja sen sisään (mm. konehuoneeseen) sukellettiin. Nyt (2023) katsoin Internetin ihmeellisestä maailmasta kuvia tästä hylystä, ja laiva oli aivan säpäleinä. Hieno höyrypannu tosin kuvissa näkyy. Laiva oli 6-18 metrin syvyydessä, joten sen ylärakenteisa oli mukava tehdä dekot.
https://www.aquarius-divingtenerife.com/wp-content/uploads/el-condesito-5.jpg
Musta koralli oli 45-53 metrin syvyydessä. Lisäksi näimme enkelihain.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 51,8 metriä
- Keskisyvyys 25 m
- Sukellusaika 43 min
- Aalttiina 43 min
- Veden lämpö 21-23 astetta
- Ilma 27 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (18/200 pullo), lopussa 20 bar
- Ilmankulutus 20 l/min.
Hylyn sijainti
N28° 00,381′
W16° 42,321′
Mustan korallin sijainti
N28° 00,362′
W16° 42,402′
21.11.2001. Sukelluskohde Chucos

Veteen klo 13:05. Pienehkö hylky tasaisella hiekkapohjalla. Rauskuja ja kaloja. Hylkyyn penettämsitä (katso alla oleva kuva).

Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 20,4 metriä
- Keskisyvyys 19,2 m
- Sukellusaika 38 min
- Alttiina 34 min
- Veden lämpö 22-23 astetta
- Ilma 31 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 10 bar
- Ilmankulutus 19,5 l/min.

Sukelluskohteen sijainti
N28° 00,180′
W16° 39,718′
21.11.2001. Yödyykki
Mentiin veteen auringon laskettua klo 18:54. Yödyykki.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 20,4 metriä
- Keskisyvyys 14,2 m.
- Sukellusaika 46 min
- Alttiina 43 min
- Veden lämpö 22 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 30 bar
- Ilmankulutus 17,2 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N27° 59,920′
W16° 41,345′
22.11.2001. Sukelluskohde Tanque
Veteen kello 9:50. Kova virtaus. Vedenalainen vuoristo.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 40,5 metriä
- Keskisyvyys 21,8 m
- Sukellusaika 42 min
- Alttiina 35 min
- Veden lämpö 23 astetta
- Ilma 26 astetta.
- Lähtöpaine 195 bar (18/200 pullo), lopussa 60 bar.
- Ilmankulutus 18,2 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N27° 59,776′
W16° 40,551′
22.11.2001. Sukelluskohde Coral Arc (Jaques Cousteau:n muistomerkki)

Veteen 3 tunnin pinta-ajan jälkeen klo 13:30. Jaques Cousteaun mustomerkki. Otin kuvia kaloista ja uin kovasti niiden perässä => suurehko ilmankulutus?
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 24,4 metriä
- Keskisyvyys 19,2 m.
- Sukellusaika 37 min
- Alttiina 33 min
- Veden lämpö 23 astetta
- Ilma 27 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 15 bar
- Ilmankulutus 19,2 l/min.
23.11.2001. Sukelluskohde Pal Mar. Jean La Murene Jean Koller muistomerkki
Veteen klo 9:25. Sukelluspaikkaan on sijoitettu muistolaatta kunnianosoituksena Jean la Murènelle (Jean Koller), sukelluskeskuksen entiselle johtajalle, joka tunnetaan vedenalaisista rodeoistaan, joissa hän leikki mureenoidenn kanssa. Jean kuoli merellä vuonna 1999, ja hänen keskuksensa toimii edelleen nimellä La Morena.

Täällä oli luola jonka suulla oli risti kuolleelle sukeltajalle. Muistomerkki oli toisaalla. Oli myös kaksi todella suurta rauskua (Sting Ray), varmaan ainakin ”kupla-volkkarin” kokoluokkaa. Tai no, ainakin parimetrisiä. Sitten päiväkirjassa lukee ”makee kivi”
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 19,5 metriä
- Keskisyvyys 12,8 m
- Sukellusaika 39 min
- Alttiina 36 min
- Veden lämpö 22 astetta
- Ilma 26 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 15 bar
- Ilmankulutus 19,2 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N28° 01,652′
W16° 42,560′
23.11.2001. Sukelluskohde Falla II
Veteen 3:24 tunnin pinta-ajan jälkeen klo 13:25. Makeita kanjoneita, hieno pohjan muoto.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 33,8 metriä
- Keskisyvyys 25,0 m
- Sukellusaika 32 min, alttiina 32 min
- Veden lämpö 22 astetta
- Ilma 25 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 50 bar
- Ilmankulutus 16,2 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N27° 59,776′
W16° 40,551′
23.11.2001. Sukelluskohde Mountain Amarillo, El Condesito hylky. Yödyykki.
Veteen 4:40 tunnin pinta-ajan jälkeen klo 18:37 eli yödyykille mentiin. Paljon rapuja, erillaisia. Käytiin taas hylyn sisällä. Cirillo (DM) näytti mulle koko konehuoneen sähkötauluineen. Märkkärillä pääsee lisäksi aika pienistä koloista mihin ei kuivapuvulla mahtuisi. Yödyykki. Hyvä näkyvyys.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 19,8 metriä
- Keskisyvyys 15,3 m.
- Sukellusaika 48 min
- Alttiina 45 min
- Veden lämpö 21 astetta
- Ilma 22 astetta
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 10 bar
- Ilmankulutus 17,8 l/min.
23.11.2001. Sukelluskohde Chucos
Paljon rauskuja (Sting Ray) ja isoja mureenoja.


Tällä sukelluksella meidät kuvattin videolle ja se video mytiin meille. Kuvaaja näkyy muutamassa kuvassa. Videokin pitäisi jotain löytyä. En vain muista onko VHS kasetti vai jopa jo DVD. Tulen rippaamaan tämän videon MP4:ksi ja uppoaamaan varmaan Youtubeen vuoden 2023 aikana.
iimeinen sukellus ennen huomista lähtöä takaisin Helsinkiin. Sukellustietokone tarjoaa lentokieltoa 16 tuntia 28 minuuttia, mikä ei ole paha, kun lennon lähtöön on noin 24 tuntia.
Sukelluspäiväkirjan kertomaa
- Suurin syvyys 21,3 metriä
- keskisyvyys 18,2 m
- Sukellusaika 43 min
- alttiina 39 min
- Veden lämpö 22 astetta
- ilma 24 astetta.
- Lähtöpaine 190 bar (12/200 pullo), lopussa 10 bar.
- Ilmankulutus 17,8 l/min.
Sukelluskohteen sijainti
N28° 00,168′
W16° 39,772′

















